Katsastusratojen tekeminen on ollut suuri haaste. Kysehän on neljästä eri
kisasta kun Huippuliigan finaali tuli kuvaan mukaan.
Keski- ja normaalimatka juostaan Tenholassa, kahdesta eri kilpailukeskuksesta.
Maasto-alueet ovat seudun parhaita ja vanha kartta alueesta on vuodelta 1984.
KESKIMATKA: Yhtenäinen metsäalue, ei teitä, peltoja eikä hakkuu-aukkoja.
Ainoastaan muutama polku ja järvi. Runsaasti pienipiirteisiä kallioita ja
pieniä soita.
Maastopohja on helppokulkuinen joitakin rinteitä lukuun ottamatta. Näkyvyys
on yleensä hyvä (vanhaa mäntymetsää), mutta tiheämpää nuorta metsää löytyy myös
(n. 20%).
Korkeuserot ovat 20 – 30 m:n luokkaa.
Keskimatkan radat ovat aika runsasrastiset ja vaatii hyvän kartanlukutaidon lisäksi rytminvaihtokykyä. Ratojen loppuosassa on yleisörasti. Lähtökynnykselle on matkaa n. 1000m (kutsussa 1600m).
NORMAALIMATKA. Yhtenäinen metsäalue
jota rikkoo iso sähkölinja, muutama metsäautotie ja pienet järvet. Polkuja on
vähän ja peltoja/asutusta ainoastaan alueen reunamilla. Hakattuja alueita on
enemmän kuin keskimatkalla, ei kuitenkaan kovin paljon. Maastopohja on enimmäkseen hyväkulkuista. Näkyvyys
vaihtelee, mutta on yleisesti ottaen hyvä. Korkeuserot ovat suuremmat kuin
keskimatkalla (30 – 40m, enimmillään n. 60m).
Normaalimatkan radat ovat luonteeltaan erilaiset kuin keskimatkan. Vähemmän rasteja - enemmän pitkiä rastivälejä. Tarvitaan siis rautaisen kunnon lisäksi myös reitinvalintakykyä. Perhoslenkkejä ei käytetä. Lähtöväli on 3 min. Miesten radalla on kartanvaihto 11 km:n kohdalla. Kartanvaihtopaikalle on mahdollista sijoittaa omat juomat. Muuten juomapaikoilla (sama määrä kuin MM-kisoissa) on järjestäjien toimesta tarjolla ainoastaan vettä. Lähtökynnykselle on kuljetus.
SPRINTTI: Juostaan Hangon kaupungin ulkoilu-alueella. Tiheä polku- ja
tieverkosto. Suurin osa radoista kulkee metsässä mutta iltapäivän kisassa on
myös lyhyt ”kortteli-osuus”. Maastopohja
on paikoitellen kivinen, muuten helppokulkuista. Näkyvyys vaihtelee mutta on
yleensä hyvä. Valtaosa metsästä on keski-ikäistä sekametsää (yllättävän rehevää
Hangon olosuhteissa). Korkeuserot ovat pienet, 0 – 20 m. Rantakalliot voivat olla liukkaita!
Sprinttiratojen suunnittelu on ollut työlästä. Radat meni uusiksi pariinkin
kertaan kun
Huippuliiga, TV-lähetyksineen, tuli
mukaan. Kompromissejä on jouduttu tekemään, mutta reitinvalintavälejä on
pyritty laatimaan. Rastit ovat selvissä kohteissa, mutta pelkällä
juoksuvoimalla ei kyllä pärjätä.
Iltapäivän maastoon on rakennettu uusi lämpölaitos. Sen läheisyydessä on
avoin lämpökanaali-oja joka on lisätty karttaan ratapainatuksen yhteydessä.
Lähtöpaikalla on mallikartta tästä! Lopuksi, jotta kaikille tulisi selväksi,
SHORTSEISSA EI SAA JUOSTA! (SSL:n määräys).
KARTAT: Kaikki kartat ovat Arvo Paulinin tekemiä. Hän on mielestäni
onnistunut erinomaisesti, vanhasta pohjamateriaalista ja kireästä aikataulusta
huolimatta. Kulkukelpoisuus on kuvattu tarkasti, mutta esim. pienimmät kivet ja jyrkänteet on
jätetty kuvaamatta (kuvausohjeita noudattaen).
Näin ollen jopa 1:15000 kartta on suhteellisen selvälukuinen.
Muutenkin yhteistyö Arvon kanssa on sujunut upeasti. Hän on muun muassa
”koejuossut” kaikki radat tehdessään viimeiset tarkistukset.
Torstaina ja sunnuntaina kilpailijoilla on mahdollisuus verrytellä
kartta-palan kanssa (tuloste), lähtökynnyksen läheisyydessä. Keskimatkan
harjoitusmaasto ei kylläkään vastaa kilpailumaastoa.
Parhaat voittakoot, jotta saadaan mitaleita MM-kisoista!
Sune Forsström